
Jääteen valmistus opas!
Käydään läpi erilaisia tapoja valmistaa herkullinen jäätee!
Jäätee on herkullinen juoma ja sitä on helppo valmistaa kannullinen jääkaappiin.
Jäätee on terveellisempi vaihtoehto energiajuomille ja limppareille!
Jäätee yleensä valmistetaan mustasta teestä, mutta jääteehen soveltuvat myös muut teelaadut. Jääteen voi valmistaa kahdella yksinkertaisella tavalla, joko kuumahaudutuksella tai kylmähaudutuksella. Kylmään veteen tehtynä jääteestä tulee vähemmän kitkerää ja siinä on vähemmän katekiinia sekä kofeiinia.
Voit myös tuunata jääteetä mielesi mukaan, esimerkiksi tuoreilla tai kuivatuilla hedelmillä sekä yrteillä. Vaniljatanko sopii myös erinomaisesti jääteen maustamiseen.
Halutessasi voit makeuttaa jääteen sokerilla, makeutusaineella tai vaikkapa hunajalla. Jos makeutat sokerilla, niin parhaaseen tulokseen pääset sokeriliemellä jonka valmistusohjeen löydät oppaan lopusta. Valmis sokeriliemi on suhteellisen kallista, joten se kannattaa valmistaa itse. Ohje on todella yksinkertainen.
Jäätee säilyy jääkaapissa 2-3 päivää.
Kuumahaudutus Jäätee
Kuumahaudutuksella on kaksi tapaa valmistaa jäätee. Jos on tarve saada jääteetä ripeästi, niin tapa 2 on nopeampi.
Tapa 1.
- Hauduta iso pannullinen (800-1000ml) teetä ohjeen mukaan.
- Siirrä sen jälkeen toiseen astiaan esimerkiksi tyhjään lasipulloon jäähtymään.
(Tässä vaiheessa voit lisätä teen sekaan haluamasi makeutuksen sekä yrtit / hedelmät) - Siirrä jäätee jääkaappiin jäähtymään.
- Kun tee on jäähtynyt se on valmis nautittavaksi.
Tapa 2.
- Hauduta 500ml teetä, mutta annostele teetä tupla annos normaaliin verrattuna
- Kaada valmis tee toiseen astiaan esimerkiksi tyhjään lasipulloon. Lisää joukkoon 500ml kylmää vettä. (Tässä vaiheessa voit lisätä teen sekaan haluamasi makeutuksen sekä yrtit / hedelmät)
- Siirrä vielä jääkaappiin ja anna jäähtyä kokonaan.
- Kun tee on jäähtynyt se on valmis nautittavaksi. Tarjoile vaikka jääpalojen ja sitruuna siivun kera.
Kylmähaudutus Jäätee
Kylmähaudutuksessa on myös pari erilaista tapaa valmistaa jäätee.
Tapa 1.
- Lisää viileä vesi kannelliseen astiaan.
- Lisää veden sekaan tee ohjeen mukaan. Tässä vaiheessa voit lisätä veteen myös haluamasi makeutuksen sekä yrtit / hedelmät.
- Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin hautumaan n. 8h ajaksi.
- Kun tee on hautunut, siirrä se toiseen astiaan suodattamalla se siivilän lävitse.
- Tee on valmis nautittavaksi. Tarjoile vaikkapa jääpalojen ja lime siivun kera.
Tapa 2.
- Lisää viileä vesi kannelliseen astiaan.
- Annostele teetä ohjeen mukaan teepussiin. Voit halutessasi lisätä vielä kuivattuja hedelmiä tai yrttejä teepussiin. Voit toki käyttää myös isohkoa teesihtiä jos sinulla on sellainen.
- Jos haluat käyttää makeutusta lisää se nyt veden sekaan. Laita teepussi sitten veteen ja sulje kansi. Voit jättää teepussinreunan kannenalle, niin saat sen poistettua helpommin. Jos teet teen suoraan kannuun, voit käyttää kantena esimerkiksi kelmua ja kumilankaa.
- Siirrä astia jääkaappiin ja annan hautua n. 8h.
- Kun haudutusaika on täysi, poista teepussi / sihti.
- Tee on valmis nautittavaksi. Tarjoile vaikkapa jääpalojen ja mintun lehtien kera.
Aromi Artesaanin valikoimasta löytyy valmis sekoitus nopeaan kylmähauduttamiseen. Katso Cold Brew Persikka.
Huomioi kuitenkin, että pidempi haudutusaika lisää teen makua.
Kokeile erilaisia teelaatuja, tuunaa teetä erilaisin yrtein ja hedelmin. Loihdi juuri sinun makunystyröitä hivelevä herkullinen jäätee! Muista tarjoilla myös ystävillesi!
Sokeriliemen valmistusohje
- Keitä sokeria ja vettä 1:1-suhteessa, kunnes sokeri on kokonaan liuennut veteen.
- Siirrä sokeriliemi suljettavaan astiaan ja anna jäähtyä.
- Jäähtymisen jälkeen sokeriliemi on valmis käytettäväksi. Sokeriliemi säilyy jääkaapissa melkein ikuisesti, niin voit valmistaa sitä suuremman erän kerralla.
Teenhaudutusvälineet löydät täältä.
Koko Aromi Artesaanin teevalikoimaan pääset tutustumaan tästä.
Katso myös muut Artesaanin oppaat ja reseptit!